sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Avaimet käteen

Lauantaina sain avaimet taloon ja illemmalla suuntasin sinne kauppareissun jälkeen ihmettelemään paikkoja.  Aloin tyhjentämään takkaa ja samalla valkeni, etteihän mulla ole mitään astiaa, jonne lykätä tuhkat. Nooh, en antanut moisen pikkuseikan häiritä fiilistelyä vaan otin muovikassin, ladoin tuhkat sinne ja heitin ulos hankeen. Eikun tulet takkaan ja kiertelemään taloa. Aikani kierreltyäni palasin takaisin takan äärelle ja nyt sitten se virallinen ensimmäisen käynnin tarkoitus:


Nyt alkaa armoton pakkaaminen ja roudaaminen, että saa romppeet jotakuinkin paikalleen jouluksi. Vuodenvaihteen jälkeen voikin sitten pakata romut takaisin laatikoihin ja aloittaa remontin...

torstai 13. joulukuuta 2012

Peli on avattu

Kuten otsikko sanoo, niin pelinavaus on tehty. Olin tänään yhteydessä kunnan rakennustarkastukseen ja kyselin millaisia vaatimuksia kunnalla on ullakon käyttöönoton ja kuistin puolilämpimäksi muuttamisen suhteen. Vastaus oli kokolailla selkeä: ensin tila on rekisteröitävä tontiksi (tätä ei ole missään vaiheessa tehty, vaan kiinteistö on virallisesti tila eikä tontti) ja sitten täytyy hakea rakennuslupa.

Ok, ei ole ongelma. Pelkkää byrokratiaa joidenkin kymppien leimamaksuilla. Rakennusluvan hakeminenkaan ei muodostu ongelmaksi, sillä voin itse olla kohteen pääsuunnittelija, rakennesuunnittelija, valvoja sekä vastaava mestari. Rakenteiden mitoitusta tarvitsee tehdä sen verran, että poistettavien kattokehien tukien kohdalle tulevat palkit on mitoitettava sekä varmistettava alapuolisen kannattajan kestävyys kuormitusmuutoksista johtuen. Sinänsä en tuota rakennuslupavaatimusta täysin ymmärrä, koska virallisesti laskettuna rakennuksen asuinneliömäärä ei muutu, mutta toisaalta kerrosala sekä tilavuus muuttuvat, etenkin kun kuisti muuttuu puolilämpimäksi tilaksi. Lähinnä halusin rakennustarkastajalta selvyyden siihen, millaisia U- eli lämmöneristysarvoja kunta haluaa tällaisissa rintsikoiden perusparannuksissa.

Pashin juttuhan tässä on se, että rakennuslupamenettely edellyttää myös naapurien kuulemisen. Naapureilta voi käydä pyytämässä nimmarit joko itse tai sitten maksaa kunnalle naapurien kuulemisesta. Täytyy nyt tutustua kunnan palveluiden hinnastoon, jos antaisi niiden hoitaa naapurishown, naapureita tai sellaiseksi laskettavia nimittäin on jonnin verran...

Pahimmassa tapauksessa joudun muuttamaan työjärjestystä siten, että teen ullakon muutostyöt joskus myöhemmin ja aloitan remontoinnin keskikerroksesta. Tai sitten saan rakennusvalvonnasta toimenpiteelle aloitusluvan, joka tietty edellyttää suunnitelmien olemassaoloa sekä sitä, että olen valmis muuttamaan jo muutetut osat takaisin ennalleen mikäli rakennuslupaa ei herukaan. Nooh, täytyy funtsia ja katsoa, kuinka asiat etenevät.

Mutta... Ensimmäistä takkaistuntoa varten on
  • konu valmiina
  • punkku ja valkkari valmiina
  • oluet vielä kaupassa
  • takkatuolit vielä kaupassa
  • takkatarvikesetti vielä kaupassa
...eli hieman täytyy vielä tehdä hankintoja lauantaita silmälläpitäen.

Tällä hetkellä remonttia varten on hankittuna kaappari (325e) ja ristiviivalaser luotitoiminnolla (135e) sekä nahkainen vyökotelo akkuporaa varten (7e) eli aika vähällä olen selvinnyt. Työkalutarpeita ei pitäisi enää kauheasti olla, sillä muilta osin paketti on kokolailla valmis jo ennestään.

Tällaista tällä erää, jatkossa lisää.

maanantai 10. joulukuuta 2012

Taustatietoa

Aloin syksyllä katselemaan taloja ihan aikuisten oikeasti ostomielessä ja tavoite oli löytää edullinen  yksikerroksinen omakotitalo, johon ei ensimmäisten vuosien aikana tarvitsisi tehdä mitään sen suurempia remontteja. Kävin katsomassa kaiken kaikkiaan nelisenkymmentä taloa, joista osaa jopa tarjosinkin tuloksetta. Ilmeisesti näkemykseni talojen kunnosta ja hintatasosta poikkesi sen verran myyjien näkemyksistä, etteivät tarjoukset johtaneet mihinkään. Yhden talon osalta tilanne oli jo sellainen, että minun olisi pitänyt päivittää tarjoustani enää ihan hitusen, jotta kaupat olisivat toteutuneet mutta pari päivää mietittyäni soitin välittäjälle etten päivitä enää tarjoustani. Puhelimen toisesta päästä kuului selkeästi pettynyt ääni, mutta tosiasiat on mitä on ja kun päälle tulee vielä oma tunne asian suhteen, niin turha ottaa riskiä, kun sen kerta saattoi välttää.

Näin ollen etsintä jatkui. Mukana oli edelleen tavoitteestani huolimatta yksi-kolmekerroksiset ratkaisut kunnes sitten silmiini osui vm. -52 1,5 kerroksinen rintamamiestalo alueen hintatasoa edukkaammalla hinnalla ja sehän oli mentävä oikein paikan päälle katsomaan. Ensimmäisen näytön yhteydessä fiilikset oli vähän ristiriitaiset, kyseessä oli peruskuntoinen rintamamiestalo, jolle oli 80-90 -lukujen vaihteessa tehty salaojat, vaihdettu ikkunat ja viemärit oli rempattu ja samalla otettu kellarin täysin käyttötilaksi. Kuitenkin siinä kierrellessäni tuli sellainen jännä fiilis, että entäpä jos... Funtsin asioita pari päivää ja soitin välittäjälle, voisinko käydä katsomassa toistamiseen. Toinen näyttö järjestyi saman viikon perjantaille, joten suuntasin kiinteistölle uudestaan ja edelleenkään vaistoni eikä nenäni antaneet negatiivisia impulsseja, joten aloin miettimään asiaa oikeasti. Kellari tuoksahti nenääni kuivalle - ensimmäistä kertaa tämäntyyppisiä rakennuksia kierrellessäni - ja sama tilanne oli asuintiloissa. Kellarin yhdessä seinässä oli vanhaa kalkkeutumaa, mutta muilta osin ei mitään viitettä ylimääräisestä kosteudesta.

Näiden kahden kierroksen aikana oli mieleeni jo muodostunut remonttisuunnitelma ja viikonlopun yli mietin, onko järkevää lähteä moiseen hommaan vieläpä yksin. Remontin sisältö oli sillä hetkellä pääasiassa seuraavanlainen:

  • sähköt uusiksi; sulaketaulu on wanha mutta tariffimittari on uusittu toissa vuonna
  • vesijohdot uusiksi; vaikka kupariputket olivat pintapuolisesti eheät, niin liitosten sijainti ei herätä luottamusta ja vuodon sattuessa vahingot olisivat luokkaa "epämiellyttävän vaikeita korjata ja piilovuodon sattuessa vahingot isoja"
  • lisäeristys ulkoseiniin ja kattoon
  • yläkerran lattioiden oikaisu ja alakerrassa saa varautua samaan asiaan, vaikkei jalkapohjat kauheasti ilmoitelleet niiden vinoudesta
  • sisäkattojen uusinta
  • yläkerran vessan siirto; nyt wc on vähän hassussa paikassa ja käynti toiseen makuuhuoneeseen on wc:n läpi ja toisen makuuhuoneen läpi, siirron jälkeen kumpikin makkari on oma yksikkönsä ja samaten wc tulee olemaan itsenäinen paketti
  • vesikaton ja rännien uusiminen
  • salaojat, rännikaivot ja sadevesiputkistot
  • kellarin osalta sauna ja kylppäri kokevat muodonmuutoksen ja sinne tulee kodinhoitohuone pesutiloineen
  • huonetilojen korvausilman saannin järjestäminen
  • yms. kaikkea pientä...

Seuraavan viikon maanantaina tarjosin talosta yhtä, aikuisten oikeasti alakanttiin laskettua summa, joka ei kuitenkaan mennyt läpi mutta yllätyksekseni myyjä antoi vastatarjouksen. Mietin seuraavaan päivään ja tarjosin uudelleen hitusen verran nostamallani hinnalla. Yllätys oli todella suuri, kun myyjä hyväksyi tarjouksen. Siitä alkoi sitten kuntotutkimuksen järkkääminen ja oikeasti jännittäminen, kuinka äijän mahtaa käydä. Kuntotutkimus ei kuitenkaan paljastanut käytännössä mitään, johon en olisi ollut vähintään ajatustasolla valmistautunut, mm. kellarissa on mittarin mukaan kosteutta, josta sitten oli pakko kysyä tarkastajalta, että kuinka monen talon kellari on teoreettisen kuiva? Kaveri naurahti: "Ei yhdenkään." johon oli pakko tehdä jatkokysymys, että kuinka monen talon kohdalla on ollut sellainen tilanne, ettei kosteutta ole esiintynyt missään? Kaveri jatkoi hihitellen, että hänen uransa aikana on pari tapausta ollut, mutta niissä ei ole kellaria ja niissä on tuulettuva alapohja. Heppu hoksasi kysymysteni ironisuuden, kumpikin kuitenkin ollaan rak. alan ihmisiä :D  Myyjä ja välittäjä katselivat sanailuamme silmät ymmyrkäisinä, joten jatkoimme kierrostamme.

Lopulta kuntotutkimus saatiin tehtyä ja asoissa edettiin kaupantekoon asti ja nyt odottelen hetkeä, jolloin pääsen korkkaamaan laadukkaan konjakin takkatulen ääressä. Tarkoitus on viettää joulu kaikessa rauhassa syöden ja juoden siten, että vuodenvaihteen jälkeen jaksaa alkaa remontoimaan. Meinasin dokumentoida remontin alusta loppuun, jotta on itsellä jotain muistin virkistämiseksi tulevaisuudessa ja ehkäpä jotain hyödynnettävää, mikäli tulen myymään talon. Jaa juu, sellainen hifistelynpoikanen nousi kaupanteon jälkeen mieleen, että teen pyykkikuilun kakkoskerroksesta ykköskerrokseen. Eipähän tartte roudailla kalsareita, sukkia ja muita rättejä ympäri huushollia vaan saa kaiken kerättyä kerralla kasaan yhdestä paikasta ja vietyä kerralla kellariin pesualueelle. Mutta mikäli tilajärjestely sen sallii, niin puhkaisen ekan kerroksen laattaan reiän, jolloin kuilu tulee suoraan kellariin. Asia ratkeaa, kunhan pääsen paikan päälle pällistelemään ja raapimaan hyvää vauhtia harvenevaa hiuspehkoani.

Ja joo, tiedän. En valinnut pienimmän riesan tietä, vaan tämä talon osoite on todennäköisesti Ketutuksenpolku tai Vitutuksentie, tulevaisuus näyttää muuttuuko osoite... :D